Lasten muoti  — 1.9.2017

Reima haastaa lapset liikkumaan miljoona tuntia enemmän

Juhlistaakseen Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä lastenvaatemerkki Reima kutsuu lapsia kaikkialta maailmasta tutustumaan juuriinsa ja kokemaan liikunnan riemua Rukan puhtaassa luonnossa.

Jokaisen lapsen kasvu ja kehitys tarvitsevat liikuntaa. Kuitenkin maailmassa on yhä valtava määrä lapsia, jotka eivät liiku riittävästi. Suomessakin vain joka kolmas lapsi ja nuori saavuttaa suositellun liikuntamäärän. #millionhoursofjoy-haasteen kautta Reima aikoo nyt kannustaa koko maailman lapsia liikkumaan yhdessä vähintään miljoona tuntia enemmän. Lasten liikkumat tuntimäärät päivittyvät kampanjan nettisivustolle www.reima.com/kidventure jatkuvasti, ja perheet voivat myös haastaa toisiaan mukaan leikkimieliseen maaotteluun.

“Reiman tavoitteena on palauttaa liikunnan riemu osaksi jokaisen lapsen arkea. Haluamme jakaa tietoa keinoista, vinkeistä ja apuvälineistä lasten liikunnan lisäämiseksi – kuuluvathan leikki ja aktiivinen vapaa-aika jo lasten perusoikeuksiin.

Toivomme tällä tempauksella voivamme auttaa vanhempia ja innostaa lapsia liikkumaan enemmän”, kertoo Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund.

Liikuntahaasteeseen voi liittyä kampanjan nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa tai ReimaGO-sovelluksen kautta. Reima arpoo viikoittain uusia tuotepalkintoja, ja kaikkien osallistuvien joukosta arvotaan jokaisessa maassa yksi perhe, joka voittaa elämysmatkan Rukalle Reima Kidventure -tapahtumaan maaliskuussa 2018. Lisäksi Reima palkitsee 1000 euron arvoisella urheiluvälinelahjoituksella yhden yhteisön joka maasta.

 

Osallistujat saavat liikkumiseen ja ulkoiluun hauskaa lisämaustetta, kun käyvät nettikamerasta katsomassa kampanjan maskotin, Ivalon lähellä asustelevan Reima-poron kuulumisia. Poron kaulapantaan on kiinnitetty ReimaGO-aktiivisuussensori, joka seuraa poron liikkumista, ja Reima haastaa lapset liikkumaan enemmän kuin Reima-poro!

 

Reima-tuotteet löydät Stockmann-tavarataloista ja verkkokaupasta >>

Seuraava artikkeli