Juuri nyt  — 3.10.2017

Yli 300 000 lahjoitusta Itämeren hyväksi

Syyskuussa Stockmann toteutti WWF:n kanssa yhteistyökampanjan, jossa jokaisesta ostamatta jätetystä muovi- tai paperikassista lahjoitimme 5 senttiä WWF:lle Itämeren suojelutyöhön. Kampanja herätti runsaasti mielenkiintoa, mikä kannustaa meitä tulevaisuudessakin vastaaviin toimiin ympäristön hyväksi.

Syyskuun lahjoituskampanjan ajalta Stockmannilla on esiteltävänään iloisia lukuja. Syyskuun aikana kirjattiin yhteensä 311 765 lahjoituskertaa, yksi jokaista muovi- tai paperikassitonta ostoskertaa kohden. Syyskuussa vain noin joka kolmas tavaratalon asiakas valitsi kertakäyttöisen ostoskassin, kun aiempina kuukausina kassi otettiin useimmilla ostokerroilla. Kampanjan lisäksi 1.9.2017 alkanut ostoskassien maksullisuus vähensi muovikassien kulutusta. Esimerkiksi Globe Hopen Martti-kestokassi kasvatti kampanjakuussa suosiotaan 35 % edelliseen kuukauteen verrattuna.  Koska ihan jokaisesta kassatapahtumasta lahjoitusta ei saatu rekisteröityä, pyöristimme lahjoitussumman kattamaan puuttuvatkin ostoskerrat. Kokonaislahjoitukseen kertyi huikeat 20 000 euroa WWF:lle Itämeren suojelutyöhön.

Muovi Itämeressä

Meille suomalaisille läheinen Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Ongelmia merelle aiheuttavat rehevöityminen, lisääntyvä laivaliikenne, ilmastonmuutos ja meriin kerääntyvä muoviroska. Esimerkiksi yleistyneet myrkylliset sinilevälautat ovat merkki rehevöitymisen vaikutuksista.

Jopa 80 prosenttia meriin kertyvästä satojen tuhansien tonnien roskamäärästä on muovia, ja muoviroskasta arviolta 10 % on mikromuovia. Isommat muoviroskat, kuten muovikassit, hajoavat pitkäikäisyytensä vuoksi hiljalleen mikromuoviksi. Alle 5 millimetrin kokoinen, silmin havaitsematon mikromuovi kerää todella tehokkaasti ympäristömyrkkyjä, kuten dioksiineja ja PCP:tä, jotka voivat rikastua ravintoketjua pitkin, merenelävistä myös ihmiseen.

 

Mikromuovipäästöjä syntyy esimerkiksi liikenteessä ja kotitalouksissa. Kotitalouksilta mikromuovia syntyy esimerkiksi kosmetiikka- ja hygieniatuotteista sekä keinokuituvaatteiden pesusta. Suomessa 99 % jäteveden mikromuovista saadaan puhdistettua. Merille muovi on ongelmallista yleisyytensä ja pitkäikäisyytensä vuoksi.

 

Moninaisten ympäristövaikutusten vuoksi muovin vähentäminen on tärkeää. Tämän vuoksi Stockmannin kampanjan varat haluttiin osoittaa juuri Itämeren suojelutyöhön.

Mihin lahjoitetut varat menevät?

WWF kumppaneineen on muodostanut kansainvälisen Itämeri-verkoston edistämään merensuojelua yli valtiorajojen. Verkosto ajaa yhteisiä tavoitteita rehevöitymisen torjumiseksi, kalastuksen kestävyyden parantamiseksi sekä meren hoidon ja kestävän käytön edistämiseksi.

 

Vuonna 2016 Itämeri nimettiin WWF:nkin vuosien työn seurauksena erityisalueeksi, jonka ansiosta mm. laivojen käsittelemättömien jätevesien laskeminen mereen on kielletty. WWF myös edesauttoi, että uhanalaiset kalalajit saivat lainsuojan ja kalastuksesta tuli tarkemmin säädeltyä.

 

Tärkeä osa WWF:n Itämerityötä ovat tiedon ja ratkaisumallien tarjoaminen sekä vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon.

Miten voin vähentää mikromuovin syntyä?

Mitä yksittäinen kuluttaja voi sitten tehdä auttaakseen Itämerta ja vähentääkseen mikromuovia? ”Muovia välttääkseen voi suosia vaatteissa vastuullisia materiaaleja, kuten luomupuuvillaa ja lyocellia. Esimerkiksi omissa muodin merkeissämme lisäämme koko ajan ekologisten materiaalien käyttöä. Kotona syntyvän muovijätteen voi lajitella erilliskeräykseen, jolloin materiaali saadaan uusiokäyttöön. Ostoksilla ollessa kannattaa joka ostoksen yhteydessä harkita, tarvitseeko uutta muovikassia ja pitää mukana kestokassia”, Stockmannin yhteiskuntavastuupäällikkö Johanna Stenbäck antaa esimerkkejä. Yksinkertainen tapa ehkäistä meriin päätyvää muoviroskaa, on myös varmistaa, etteivät omat roskat pääse lentämään tuulessa avonaisesta roskakorista.

 

”Jokainen voi vaikuttaa. On tärkeää, että yritykset tarjoavat asiakkailleen konkreettisia ja helppoja mahdollisuuksia ympäristöystävällisiin tekoihin ja kannustavat ottamaan ne osaksi arkeaan”, kannustaa WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

 

Lue lisää: Stockmannin omat merkit tarjoavat vastuullisia valintoja