Jos ei ole aivan varma lahjansaajan kokkailutottumuksista, kannattaa pelata varman päälle. Katin mukaan varmoja valintoja jokaiselle kotikokille ovat perustekemiseen liittyvät lahjat. Esimerkiksi laadukas paistinpannu, kattila tai pata ilahduttaa vuosien ajan. Lahjansaajan liesityyppiäkään ei tarvitse selvittää, sillä kaikki Stockmannilla myytävät pannut ja kattilat sopivat jokaiselle liedelle.
”Olen itse yli kolmekymmentä vuotta sitten saanut vanhemmiltani Le Creuset -valurautapadan joululahjaksi. Olen käyttänyt pataa todella ahkerasti niin pata- ja keittoruoille kuin joulupuuron tekemiseen, ja se on kulkenut mukana opiskeluvuosista ihan tähän päivään asti. Valurautapata sopii myös induktioliedelle ja on energiatehokas, sillä ruoan kypsyminen jatkuu vielä, vaikka pata nostetaan pois lämmönlähteestä”, kertoo Kati.
”Hyvä valinta lahjaksi on myös paistokasari, koska se sopii monipuolisesti sekä paistamiseen että hauduttamiseen. Esimerkiksi Swiss Diamond Premium Steel -rosteripannuja voi käyttää paistamiseen korkealla lämmöllä, kun haluaa täydellisesti ruskistuneen, rapean paistopinnan, mutta ne sopivat myös miedommalla lämmöllä kokkailuun, eli esimerkiksi pastakastikkeen valmistamiseen. Erittäin suosittuja ovat myös Swiss Diamond XD Classic -pannut, joilla voi paistaa pihvit, kalan, kananmunan ja kuullottaa kasvikset tai hauduttaa kastikkeen. Timanttipinnoitteen ansiosta sarjan padat ja kasarit sopivat myös maito- ja kermapohjaisille kastikkeille ja puuroille.”