Muoti  — 20.2.2024

Viisi vinkkiä neuleiden huoltoon

Käyttökertojen välissä kevyesti huollettu neule näyttää siistiltä ja säilyy kauniina pidempään. Pikkuisen perusteellisempi huoltohetki puolestaan uudistaa myös nuhjaantuneen ja nyppyyntyneen lempineuleen jälleen uudenveroiseksi. Katso viisi vinkkiä neuleiden huoltoon!

Neulevaatteet ja -asusteet pysyvät kauniina vuosia, kun ostoksilla satsaa laadukkaisiin luonnonmateriaaleihin, kuten merinovillaan, alpakkaan tai kashmiriin, ja huoltaa aarteitaan lempein ottein. Ota käyttöön viisi helppoa vaatehuoltovinkkiä, niin lempineuleesi palvelee pitkään ja näyttää siistiltä ahkerasta käytöstä huolimatta.

1. Raikasta tuulettamalla

Vaatehuollon ei tarvitse olla vaivalloista. Päinvastoin: neuleiden perushuolloksi riittää pelkkä tuuletus. Ulkoilma raikastaa neuleet käyttökertojen välissä tehokkaasti, muttei kuluta turhaan vaatetta, vettä tai energiaa.

 

Tee näin

Tuuleta neulevaatteita ja -asusteita raikkaassa ulkoilmassa ahkerasti – vaikka jokaisen käyttökerran jälkeen. Erityisen tehokkaasti neuleet raikastuvat pakkasessa tai hieman kosteassa säässä, kunhan suojaat ne sateelta ja suoralta auringonpaisteelta. Jos käytössäsi ei ole tuuletukseen sopivaa parveketta, voit ripustaa neuleet tuulettumaan avonaisen ikkunan eteen.

 

Älä vie kosteaa neuletta suoraan kaappiin, vaan anna kosteuden haihtua huoneenlämmössä. Henkarin sijaan neuleet kannattaa säilyttää hyllyllä ilmavasti viikattuna, niin ne eivät venähdä. Hyllylle voi sujauttaa setripuun paloja, jotka torjuvat tekstiilituholaisia.

Neulevaatteet kannattaa ripustaa henkariin vain väliaikaisesti, kuten tuuletusta varten. Mawan Silhouette -henkarit sopivat hyvin neuleille, sillä niiden luistamaton pinta pitää vaatteen paikoillaan, jolloin pääntie ei pääse venähtämään.

Neulehyllylle sujautettu Gauhar Helsinki -tuoksutyyny tuo raikkaan metsäistä tuoksua vaatekaappiin. Pellavainen tuoksutyyny sisältää pieniä mineraalikiviä, jotka säilyttävät tuoksunsa hyvin pitkään.

2. Siisti ilme vaateharjalla

Käytön myötä neuleeseen saattaa kertyä lemmikkien karvoja, pölyä, irtolikaa tai nukkaa. Silloin kannattaa tarttua vaateharjaan. Harjaaminen irrottaa neuleesta karvat ja irtolian, ehkäisee nyppyyntymistä ja siistii samalla neuleen pinnan.

 

Tee näin

Voit käyttää vaateharjaa neuleen siistimiseen tarrarullan tapaan, kun vaate on ylläsi. Perusteellisempaa huoltohetkeä varten neule on hyvä levittää tasaiselle ja pehmeälle alustalle, kuten silityslaudalle tai tyynylle, ja harjailla koko neule läpi yhdensuuntaisin vedoin.

Erityisesti villan ja neuleiden huoltoon sekä siistimiseen kehitetty KENT. CP6 -neuleharja silottaa tehokkaasti neuleen pintaa, poistaa nukkaa sekä ehkäisee neuleiden nukkaantumista. Neuleharjassa on pehmeät harjakset, joiden ansiosta se on tarpeeksi hellävarainen myös herkimmille ja hienoimmille villalaaduille. Erityisesti kuohkeat neuleet kuten kashmir, alpakka ja mohair nauttivat neuleharjan käytöstä.

3. Poista nypyt

Harjaaminen ehkäisee nyppyyntymistä, mutta ei aina tepsi itsepintaisimpiin nyppyihin. Nyppyyntyminen on monille neuleille luontaista, ja hankautuminen muodostaa nyppyjä usein esimerkiksi kainaloiden kohdalle tai hihoihin. Neuleen ilme kohenee kummasti, kun nypyille antaa kyytiä nukkakammalla tai nukkaleikkurilla.

 

Tee näin

Paristo- tai akkukäyttöinen nukkaleikkuri siistii kätevästi neuleen nypyistä ja nukasta, mutta sillä kannattaa huoltaa vain sileäpintaiset ja tiheät neuleet. Kuohkeista ja pörröisistä neuleista leikkuri vie nyppyjen lisäksi myös neuleelle ominaisen pörheyden, joten poista niistä nypyt hellävaraisemmin harjailemalla.

Ladattava Stockholm Steamery Pilo 2 Fabric Shaver -nukanpoistaja poistaa nypyt tehokkaasti niin vaatteista, asusteista kuin kodintekstiileistäkin.

Kashmirkampa on suunniteltu pitämään kashmir- sekä villatuotteet kauniina ja poistamaan nukkaa tiiviisti neulotuista  ja kudotuista materiaaleista.

4. Hoida höyryttämällä

Höyryttäminen on hyvä tapa raikastaa neuleet käyttökertojen välissä, jos tuuletukseen ei ole mahdollisuutta. Myös ahkeran tuulettelijan kannattaa höyrytellä neuleitaan silloin tällöin, sillä höyrytys hoitaa ja puhdistaa neuletta, antaa rypyille kyytiä ja silottaa neuleen pinnan. Höyryttämällä myös käytössä muotonsa menettäneen neuleen saa usein palautumaan mittoihinsa.

 

Tee näin

Neuleet voi höyryttää vaatehöyrystimellä tai höyrysilitysraudalla. Kumpaakaan ei kannata painaa kiinni neuleeseen, vaan liikutella kevyesti lähellä neuleen pintaa. Jos käytössäsi ei ole kumpaakaan, voit ripustaa neuleen kylpyhuoneeseen suihkun ajaksi.

Stockholm Steameryn Cirrus 3 -vaatehöyrystin on höyrystimen ja silitysraudan hybridi, joka tekee vaatteista rypyttömiä, sileitä ja houkuttelevia hetkessä. Lisäksi kuuma höyry vähentää haitallisia hajuja ja tappaa bakteereja, eli auttaa pidentämään vaatteen pesuväliä.

Tefal Express Essential Plus -silityskeskus tuottaa höyryä tehokkaasti ja sopii myös pystyhöyrytykseen, eli raudalla voi vaivattomasti ja nopeasti raikastaa ja silottaa myös ripustimessa olevat neuleet.

5. Pese harkiten ja hellästi

Neulevaatteita ja -asusteita ei kannata pestä turhaan, vaan poistaa mahdolliset tahrat mieluiten paikallisesti. Toisinaan pesu on kuitenkin paikallaan – esimerkiksi talvikauden päätteeksi ahkerassa käytössä ollut neule on hyvä pestä ennen kausisäilytykseen siirtämistä. Neuleiden pesussa tärkeää on noudattaa pesuohjetta, koska liian kuuma vesi tai kovakourainen käsittely voivat kutistaa tai vanuttaa neuleen käyttökelvottomaksi.

 

Tee näin

Tarkasta neuleen pesuohjeesta kestääkö neule konepesun hellävaraisella pesuohjelmalla vai suositellaanko sille käsinpesua tai pesulavierailua. Jos peset neuleen itse, käytä villalle tarkoitettua pesuainetta ja hellävaraisia otteita: älä venytä tai hankaa. Huuhtele neule huolellisesti ja puristele märästä neuleesta ylimääräinen vesi varovasti pois. Kuivata neuleet aina vaakatasossa, etteivät ne venähdä. Tarvittaessa kosteaa neuletta voi varovasti venytellä takaisin mittoihinsa.

Sees-tekstiilisuihkeella raikastat vaivattomasti neuleet, joita ei voi pestä pyykinpesukoneessa. Kotimainen tekstiilisuihke sisältää väkiviinaetikkaa ja aitoja eteerisiä öljyjä, jotka neutraloivat luonnollisesti ja tehokkaasti tunkkaiset ja epämiellyttävät hajut.