Muoti  — 26.5.2022

Turo tarjoaa klassikoita
modernilla otteella

Kotimainen Turo on vaatettanut miehiä jo vuodesta 1938 lähtien. Tavoitteena on tehdä aikaa kestäviä vaatekaapin kulmakiviä, kertoo toimitusjohtaja Janne Antikainen.

Toimitusjohtaja Janne Antikainen on luotsannut Turoa vuodesta 2014 saakka.

”Turon tarina sai alkunsa vuonna 1938 Kuopiossa, kun kolme nuorta yrittäjää perusti vaatetehtaan. Aluksi Turo valmisti työvaatteita mutta erikoistui pian miesten pukuihin, housuihin, irtotakkeihin ja päällystakkehin.

 

Turolla suunnittelu lähtee aina laadukkaasta kankaasta ja hyvästä istuvuudesta – näistä emme tingi. Teemme klassista miesten muotia modernilla otteella. Tuotteiden kaavoituksesta vastaa räätälimme Jukka Väätäinen, joka on työskennellyt pukujen parissa jo kuudella vuosikymmenellä.

 

Kotimaisen merkin puku on hyvä valinta, koska sen mitoitus on suunniteltu vastaamaan pohjoismaisten miesten ruumiinrakennetta. Hyvän istuvuuden lisäksi Turon tuotteissa on laaja kokovalikoima. Ja tietenkin suomalaista työtä kannattaa aina tukea.

Tailored by Turo -mittapalvelussa voi teetättää omien mittojensa mukaan puvun, bleiserin tai irtohousut. Tarjolla on useita tuotemalleja, kangasvaihtoehtoja, vuorikankaita ja jopa nappeja. Teetetty vaate takaa parhaan mahdollisen istuvuuden.

 

Pukumuodissa pinnalla ovat vaaleat värit, kuten hiekan eri sävyt ja vaaleanharmaa. Kaksirivinen napitus ja leveä kauluskäänne ovat nyt trendikkäitä. Materiaaleissa suositaan pellavaa. Asusteissa rusetit ovat suosiossa ja henkselit tekevät paluuta.

 

Kevään ja kesän juhliin suosittelen monikäyttöistä pellavapukua, joka on tyylikäs valinta niin valmistujaisiin, häihin kuin puutarhajuhliin. Pellavapuvun osia voi käyttää myös erikseen irtohousuina ja bleiserinä, mikä tuo monipuolisuutta vaatekaappiin.

 

Yhdistelemällä rohkeasti asuihin saa persoonallisuutta. Irtotakin kanssa voi hyvin käyttää farkkuja tai puuvillahousuja, ja kauluspaidan sijaan sen alle voi pukea laadukkaan t-paidan tai pikeepaidan. Irtohousujen pariksi sopii kevyt neulepaita ja rennot loaferit tai tennarit.

 

Oma suosikkini Turon kevätmallistosta on italialaisen kangasvalmistaja Loro Pianan pecora nera -kankaasta tehty vaalea kaksirivinen puku. Värjäämätön villa on luonnollisen näköinen ja samalla vastuullinen valinta.”

Turo
Loaferit, henkselit ja materiaalina pellava – siinä muistilista kevätjuhlien pukuostoksille. Kaksirivinen puku pecora nera -villaa 899 e, Turo. vain Helsinki ja stockmann.com.

Turo
Laadukkaasti leikattu irtotakki pukee t-paidan ja chinot hetkessä toimistoja after work -kelpoisiksi. Jersey-bleiseri 379 e, ja cargo-housut 139 e, ei Jumbo.