Juuri nyt  — 10.11.2017

Ihastuttavat huopahahmot asettuivat kodiksi Satuikkunaan

TÀrkeÀ osa Stockmannin joulun kÀynnistymistÀ ovat perinteeksi muodostuneet Satuikkunan avajaiset. TÀnÀ vuonna Satuikkunassa on kokonainen suloisten huopahahmojen asuttama salainen joulukylÀ, jonka hahmot herÀÀvÀt eloon Arilyn-sovelluksen avulla. Taiteilija Ulla Mertalehto kertoo lisÀÀ sydÀmeenkÀyvien elÀinhahmojen synnystÀ.

Stockmannin Aleksanterinkadun Satuikkuna avautui pienten ja isompien joulun odottajien iloksi lauantaina 11.11. Satuikkunan pörheiden huopahahmojen tekijÀlle Ulla Mertalehdolle tÀmÀnvuotinen ikkuna on ollut osa arkea jo viime joulusta lÀhtien. Helsingin keskustan Satuikkunan lisÀksi Ulla on valmistanut hahmoja Tapiolan, Turun ja Tampereen tavarataloihin. LÀhes pÀivittÀin tehtynÀ hahmoja on syntynyt huikeat yli 300 kappaletta, eikÀ kahta samanlaista ole.

Tyttöjen ompelukerhosta monialaiseksi taiteilijaksi

Ullasta huokuva tekemisen ilo on alkujaan jo lapsuudesta, todennĂ€köisesti rakkaus kĂ€sillĂ€ tekemiseen ja luovuuteen on tullut jo Ă€idinmaidossa. ”KyllĂ€ suurin innostajani on varmasti ollut oma Ă€itini ja hĂ€nen tekemisensĂ€ seuraaminen jo pienestĂ€ pitĂ€en”. Ullan Ă€iti onkin monialainen taituri, aivan kuten kĂ€sitöitĂ€, mosaiikkia ja keramiikkaa harrastava Ullakin.

 

Satuikkunan tekijÀn oma taiteilijuus starttasi ompelusta ja neulomisesta, kymmenvuotiaana Ulla piti tyttökaveriensa kanssa ompelukerhoa. Opit tulivat luovan tekemisen kautta, eikÀ kommelluksiltakaan vÀltytty. Kerran Ulla teki 4-vuotiaalle pikkusiskolleen housut niin, ettÀ pyysi siskonsa kankaan pÀÀlle makaamaan, leikkasi mallin siskon vierestÀ ja ompeli housut suoraa siskon pÀÀlle. PitihÀn housut lopulta harsia pois.

Samalla rohkean kokeilevalla asenteella Ulla tarttui myös hĂ€nelle tarjottuun Satuikkuna-projektiin, vaikkei hĂ€n aiemmin juuri ollut muokannut huopaa hahmojen muotoon. ”Aloin kirjaimellisesti taivutella rautalangasta hahmoja”, Ulla nauraa.

Ikkunallinen hellyttÀviÀ hahmoja

Uniikeissa hahmoissa ihastuttaa juuri niiden persoonallisuus, jonka taakse voi rakentaa kokonaisen elÀmÀntarinan. LÀhteekö taiteilija tuomaan huovasta esiin etukÀteen suunnittelemaansa persoonaa?

 

”En oikeastaan. Minulla saattaa olla työn alussa jokin hahmotelma, kuten taulua tehdessĂ€. Vasta tehdessĂ€ kuitenkin muotoutuu, tuleeko hahmosta lammas vai kettu. Jokainen lammaskin on kuitenkin oman nĂ€köisensĂ€, uniikki”, Ulla avaa ja jatkaa:” Tekovaiheessa jokaiseen hahmoon syntyy kiintymyssuhde, nĂ€mĂ€ ovat minulle kuin omia lapsia. VĂ€lillĂ€ naurankin itselleni, kun huomaan puhelevani hahmoille esimerkiksi niitĂ€ pakatessani ettĂ€ nyt teidĂ€n pitÀÀ mennĂ€ tĂ€nne laatikkoon”. Juuri yksilöllisyytensĂ€ vuoksi Ulla ei osaakaan nostaa yhtĂ€ hahmoa suosikikseen, kaikki ovat omalla tavallaan ihania. Ikkunassa on niin isĂ€- kuin Ă€itilampaita lapsineen sekĂ€ harmaahapsisempia senioreita ja rokkaavia nuoria, jokaisella on oma paikkansa.

 

Ullan hahmokavalkadi onkin vaikuttava. Satuikkunassa ketut, pöllöt, lampaat, hiiret, koirat ja hÀmÀhÀkit ovat uppoutuneita joulupuuhiinsa, joihin katsoja pÀÀsee salaa kurkistamaan. Yksi on ongella, toinen toriostoksilla ja kolmas kuusenhakumatkalla.

 

 

Hahmot elÀmÀÀ tÀynnÀ

Hahmot eivÀt kuitenkaan jÀÀ vain ikkunan lasintakaiseen maailmaan, vaan hyppÀÀvÀt sisÀlle tavarataloon osaksi salaista seikkailupolkua. Arilynin mobiilisovelluksen AR-teknologian eli lisÀtyn todellisuuden avulla hahmot herÀÀvÀt ennennÀkemÀttömÀllÀ tavalla eloon ja kutsuvat mukaansa etsimÀÀn Joulupukkia tavaratalon vanhimman asukkaan, Onni-tontun kanssa

 

Ullan huopahahmojen valmistaminen ei kuitenkaan lopu ikkunan avajaisiin. Ullalla on ollut perinteenÀ rakentaa myös oma jouluikkuna, joka tÀnÀ vuonna tietysti rakentuu huopahahmojen ympÀrille. Myös lÀheisten lahjapaketeista kuoriutuu varmasti monta huopaelÀintÀ ja -enkeliÀ. Esimerkiksi hahmoihin ihastuneelta ystÀvÀttÀren tyttÀreltÀ hÀn onkin saanut toiveen tehdÀ haisunÀÀtÀ ja koala. Ikkunan avauduttua lisÀtilauksia ihanista hahmoista tulee varmasti lisÀÀ.