Tapahtumat  — 29.8.2017

Kuinka monta kassia voimme jättää ostamatta syyskuussa?

Syyskuussa ostoskassimme saavat uuden ilmeen ja samalla kassien maksullisuus laajenee kaikille myyntiosastoille. Kassiuudistuksen tavoitteena on vähentää kertakäyttökassien määrää ja niiden ympäristövaikutuksia. Jokaisesta syyskuussa ostamatta jääneestä muovi- ja paperikassista Stockmann lahjoittaa 5 senttiä WWF:n Itämeren suojelutyöhön.

Syyskuussa Stockmannin ostoskassit kokevat muodonmuutoksen. Kassien värimaailma muuttuu mustavalkoiseksi ja Stockmannin logo tulee uudella tavalla esille. Visuaalisen ilmeen päivityksen lisäksi uudistuksessa valikoimiin tulee uusi pieni paperikassi. Uudistus koskee kaikkia osastoja paitsi Herkkua,  joka jatkaa tutuilla kasseilla.

 

Osana uudistusta, vähentääksemme ostoskassien kulutusta sekä syntyvän muovijätteen määrää, laajennamme ostoskassien maksullisuutta. 1.9.2017 alkaen kaikki muovi-ja paperikassit ovat maksullisia tavaratalojen kaikilla myyntiosastoilla. Pienen paperikassin hinta on 0,10 € ja muiden ostoskassien 0,20 €. Myös tavaratalojen tiloissa toimivia kumppaneita kannustetaan siirtymään ostoskassien maksullisuuteen.

 

Kassiuudistus on osa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta, jonka Stockmann teki lokakuussa 2016. Sitoumuksen taustalla on EU:n pakkausjätedirektiivin tavoite vähentää muovisten kantokassien kulutusta ja merten roskaantumista.

 

”Haluamme osaltamme olla mukana tärkeän asian puolesta ja etsimme jatkuvasti keinoja pienentää toimintamme ympäristövaikutuksia. Uusi ja tyylikäs ostoskassivalikoimamme on osa tätä kehitystä. Luotan siihen, että monille asiakkaillemme ympäristöasiat ovat myös lähellä sydäntä ja he ymmärtävät, että kassien vähentäminen maksullisuuden kautta on ympäristön kannalta hyvä asia”, Stockmann Retailin johtaja Maiju Niskanen painottaa.

Yhteistyössä WWF:n kanssa

Muoviroska on uhka maailman merille, myös meille läheisellä Itämerellä. Jätteen vähentämisen lisäksi tasoitamme hieman muovikassien ympäristövaikutuksia lahjoittamalla syyskuun ajan jokaista ostoskassitonta ostokertaa kohden 5 senttiä WWF:n tärkeään työhön Itämeren hyväksi. Ostamatta jääneiden muovi- ja paperikassien lisäksi teemme lahjoituksen myös ostetusta kestokassista. Suosimalla kestokassia tai käyttämällä kertakäyttökassia useamman kerran ostoksilla käydessäsi olet siis mukana kasvattamassa lahjoitussummaamme.

 

Kassiuudistus tarjoaa asiakkaillemme entistä vastuullisempia vaihtoehtoja. Uusista kasseista suurin osa on valmistettu ympäristöystävällisistä tai kierrätetyistä materiaaleista ja ovat kierrätettävissä edelleen. Esimerkiksi paperikasseissa käytetään FSC-sertifioitua puuta ja kaikki muovikassit ovat vähintään 80-prosenttisesti kierrätysmateriaalia.

Kestokassi on kannattava valinta

Kaikki ostoskassit vaikuttavat ympäristöön elinkaarensa eri vaiheissa, siksi maksullisuus koskee kaikkia kasseja, niin paperisia kuin muovisia. Vaihtoehtona kertakäyttökasseille suosittelemme kestokasseja, joita on valikoimissamme useampia.

 

Globe Hopen kanssa yhteistyössä tehdyt, kierrätetyistä mainoslippu- ja purjekankaista valmistetut kassit ovat paitsi kestäviä myös uniikkeja. Esimerkiksi mainoslippukankaista valmistetut Martti-kestokassit maksavat 5,90.

 

Lue toukokuinen artikkeli Globe Hope -kestokasseista.

Stockmann haluaa toimia ympäristöasioiden edelläkävijänä, ja ostoskassivalikoimaan on tehty lukuisia uudistuksia jo aiemmin. Esimerkiksi kestokassien valikoimaa on lisätty, uusio- ja kierrätysmateriaalien osuutta kasseissa on kasvatettu ja Herkussa on paperi- ja kestohedelmäpusseja muovisten rinnalla.

 

Lue lisää tiedotteesta: Älä osta kassia! Stockmannin ja WWF:n kampanja kerää varoja Itämeren suojeluun

Seuraava artikkeli