Muoti  — 6.3.2018

Seela Sella: Tätä on rohkeus

Kevään tyylimuusamme näyttelijä Seela Sella puhuu suunsa puhtaaksi rohkeudesta, muodista ja intohimosta.

Seela Sella, 81, jos kuka tietää, mitä on itsevarma asenne. Näyttelijälegenda jäi virallisesti eläkkeelle Kansallisteatterista vuonna 2003, mutta hän on jatkanut työskentelyä tiiviisti sen jälkeenkin. Linnan juhlissa hän kohautti nahkaisessa iltapuvussa, jonka alta vilkkuivat nahkahousuihin verhotut sääret. Haastattelimme Sellaa kevään Stockwomann Magazineen, jonka teemana on rohkeus.

Kevään tyylimuusamme näyttelijä Seela Sella puhuu suunsa puhtaaksi rohkeudesta, muodista ja intohimosta.

TEE OMAT VALINTASI
”Olen laittanut elämässäni aina urani etusijalle”, Seela Sella sanoo.
Näytteleminen on hänen suurin intohimonsa. ”Ura on ollut minulle niin tärkeä, että jopa perheeni on jäänyt kakkoseksi. Mieheni Elis luopui aikoinaan vuokseni omasta näyttelijänurastaan ja hoiti lapsiamme ja kotia. Valintamme oli hyvin epätavallinen ja rohkea siihen aikaan.”

ANNA ITSESI LOISTAA
”Muoti on minulle pakotie arjen ankeudesta. Varsinkaan juhliessani en halua olla mikään hiirulainen.”
Sella kehottaa jokaista pukeutumaan sellaisiin vaatteisiin, jotka antavat sisäistä rohkeutta. ”Itse rakastan pukeutumisessa keinokarvoja ja kaikkea pehmeää, sillä tykkään eläimistä. Minulla on aina jonkinlaista elukkamaista päällä.”

OLE KILTTI, ÄLÄ NÖYRÄ
”Kiltteys ei tarkoita nöyryyttä. Kunnioitusta saa, kun näyttää muille selvästi missä omat rajat ja sietokyky menevät.”
Rohkeus mitataan Sellan mielestä jokapäiväisissä, pienissä ja arkisissa valinnoissa, kuten siinä, miten muita ihmisiä kohtelee ja miten antaa itseään kohdeltavan.

USKALLA PUHUA SUORAAN
Sella ei pelkää kertoa virheistään, sillä hän tietää räpiköinnin kuuluvan elämään. Asiat, jotka aiemmin ovat saattaneet kuumottaa hänen poskiaan, hän kuittaa nykyään olankohautuksella. ”Minulla ei ole enää tarvetta miellyttää ketään.”

Seela Sella: "Minulle muoti on pakotie arjen ankeudesta".

Lue Seela Sellan koko haastattelu ja upeat kuvat kevään Stockwomann Magazinesta, joka ilmestyy 14.3.
Inspiroidu kevään uutuuksista tästä