Muoti  — 2.3.2022

Noora Hautakangas: ”Jokaisen valinnoilla on väliä”

Kahvila ja second hand -liike Relove on toiminut Helsingin Stockmannin tiloissa jo vuoden. Brändin perustaja Noora Hautakangas toivoo, että ihmiset vaalivat ja rakastavat hankintojaan.

Muutama vuosi sitten yrittäjä Noora Hautakangas seisoi puolisonsa kanssa liikennevaloissa Mannerheimintiellä Stockmannin edustalla. Molemmat katselivat kaupungin ikonista maamerkkiä ja pohtivat ääneen, että olisipa hauska tehdä yhteistyötä tavaratalon kanssa.

 

Kun Stockmannilta noin vuotta myöhemmin tarjottiin Hautakankaalle tiloja, hän oli heti mukana.

 

”Stockmannia ja second hand -muotia myyvää yritystäni Relovea yhdistää asiakkaan arvostus ja asioimisen helppous. Palvelu on kaiken perusta.”

 

Pääkaupunkiseudulla jo käsitteeksi nousseen Reloven idea on yksinkertainen: myymälään voi tuoda myyntiin vanhoja vaatteitaan. Erona perinteisiin kirpputoreihin on kuratoitu valikoima, sillä henkilökunta käy läpi kaikki myyntiin tulevat tuotteet. Myynnissä on sesongin mukaisia vaatteita, kuten tavaratalonkin puolella.

 

”Halusin perustaa yrityksen, jonka arvoissa kohtaavat kiertotalous, laatu ja kestävyys. Jokaisen kulutusvalinnoilla on väliä maapallon hyvinvoinnin kannalta. Ostopäätöksiä kannattaa miettiä tarkkaan, myös kierrätettyjä.”

 

Relovessa ja Stockmannilla vanha ja uusi kulkevat käsi kädessä.

 

”Saamme paljon palautetta siitä, että liikkeemme on ollut monen ensimmäinen kosketus kierrätysmuotiin. Tämä on tietääkseni maailman ensimmäinen kaupungin ykköstavaratalon tiloissa toimiva second hand -putiikki. Tässä tehdään yhdessä historiaa!”

 

Kolmannen kerroksen kahvila- ja myymälätila on kuin omistajansa: lämmin, kutsuva ja tyylikäs. Katosta roikkuu vaaleanpunaisia hortensioita, ja kahvilan tiskin takana on tilaan varta vasten tehty messinkinen kaarihylly. Vaaterekit sijaitsevat kahvilapöytien lähellä, joten aarteita on helppo bongailla. Sisustaminen on Hautakankaalle rakas harrastus ja omassa yrityksessä juuri myymälöiden suunnittelu lempiasioita.

 

Suomalaisittain lausuttavan nimen Hautakangas keksi aikoinaan missäpä muualla kuin liikennevaloissa.

 

”Relove on tuotteen uusi mahdollisuus. Kun ostaa laatua ja huolehtii siitä, se kestää.”

Relove
Reloven elämyksellinen second hand -liike & kahvila-ravintola sijaitsee Stockmannin Helsingin tavaratalon 3. kerroksessa.

Nooran vastuulliset valinnat kotiin

Carl Hansen & Søn, CH24 Wishbone -tuoli

”Löysin antiikkiliikkeestä kolme metriä pitkän ruokapöydän, jonka ääreen halusin hankkia pitkään himoitsemani Wishbone-tuolit. Ne valmistetaan käsin Tanskassa.”

Iittala, Aalto-maljakko kierrätyslasia 140 mm

”Aalto-maljakko on maailman paras tulppaanimaljakko! Olen saanut mustia ja valkoisia rippi- ja ylppärilahjaksi. Seuraavaksi haluan täydentää kokoelmaani kierrätyslasista valmistetulla kirkkaalla maljakolla.”

Lapuan Kankurit, Terva-kylpytakki

”Kotini saunaremontti valmistui juuri. Eteläpohjalaisena Lapuan naapurinlikkana haaveilen Kankureiden Terva-kylpytakista, joka on sertifioitua kotimaista tuotantoa.”

Casa Stockmann, Lake-pyyhkeet

”Olen pitkäaikainen Stockmannin asiakas, ja suosikkejani ovat Casa Stockmannin kodintekstiilit. Tykkään sen klassisista materiaaleista ja väreistä, puhumattakaan hyvästä hinta-laatusuhteesta. Lake-sarjan pyyhkeet ovat pehmeää luomupuuvillaa.”

Smidge, Vegaanivahakääre

”Tämä täysin vegaaninen kääre korvaa kotikeittiössäni muovikelmun. Tutkimme, miten saisimme vastaavanlaiset käyttöön myös kahviloissamme.”

Relove lyhyesti

  • Perustettu vuonna 2016, kolme kivijalkamyymälää ja verkkokauppa.
  • Stockmannin Relove sijaitsee Helsingin tavaratalon kolmannessa kerroksessa.
  • Stockmannin Relovessa on kattava palveluvalikoima. Myyntiin tulevat tuotteet voidaan noutaa kotiovelta ja hinnoitella asiakkaan puolesta.
  • Kahvilassa tarjolla esimerkiksi All Day Breakfast, lounas ja Afternoon Tea.

Teksti: Anna Kristeri
Kuvat: Relove