Muoti  — 22.5.2023

Gugguu juhlii 10-vuotissynttäreitään

Lastenvaatebrändi Gugguu juhlii tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään. Herkulliset värit, mielikuvitusrikkaat printit ja oivaltavat yksityiskohdat ihastuttavat lapsiperheitä vuodesta toiseen mallistoissa, joiden suunnitteluun Gugguu ammentaa inspiraatiota lapsilta itseltään.

Lastenvaatebrändi Gugguun perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Ennakkoluuloton asenne ja intohimo lastenvaatteisiin synnyttivät uuden aikakauden lastenvaatebrändin, joka on vakiinnuttanut asemansa laadukkaiden sisä- ja ulkovaatteiden sekä asusteiden valmistajana.

 

Gugguun tuotteisiin ihastuvat niin lapset kuin aikuiset, ja brändi itsessään inspiroi vanhempia lukemattomilla eri tavoilla. Kuluneiden vuosien aikana Gugguun tuotteisiin on rakastuttu kymmenissätuhansissa lapsiperheissä, ja Gugguun ympärille on kasvanut tiivis ja eläväinen yhteisö.

Gugguu

Gugguu

Lasten leikkisä maailma inspiroi Gugguun designia

Gugguun ensimmäinen lastenvaatemallisto julkaistiin lapsimessuilla kymmenen vuotta sitten. Suomessa oli vuonna 2013 pinnalla lastenvaatteiden retrobuumi, ja tähän saumaan Gugguun yksiväriset, designiltaan selkeät lastenvaatteet iskivät ennennäkemättömällä tavalla.

 

Gugguun ensimmäisen malliston designiin vaikuttivat erityisesti lapset. Lasten ideoiden pohjalta syntyivät muun muassa isotaskuiset collegehousut aarteiden keräilyä varten! Kysyimme lapsilta, mitä ajatuksia Gugguun tuotteet herättävät heissä nyt, kymmenen vuotta myöhemmin.

 

“Mä tykkään mun piposta, koska siinä on pinkit tupsut. Ja mekot on tosi söpöjä, ja niissä on kaikkia ihania eläimiä, ja yhdellä bambilla on siivetkin!”

 

“Mun suosikkipaita on leopardi! Ja sellanen panda, jolla on samanlaiset silmälasit kun mullakin!”

 

Kuluneen vuosikymmenen aikana Gugguun mallisto on täydentynyt korkealaatuisilla ulkovaatteilla sekä merinovilla- ja puuvilla-asusteilla. Myös upeat, mielikuvitusrikkaat printit ovat iso osa Gugguun nykyisiä mallistoja. Viimeisimpänä uutuutena mallistoissa ovat ihastuttaneet pehmeät ribbikankaasta valmistetut tuotteet.

 

Gugguun vahva, visuaalinen ilme näkyy kausi toisensa jälkeen myös kuvamaailmassa. Mallistojen kuvat sykähdyttävät ja printit puhuttelevat. Mallistojen kuvauksissa osallisena on myös Gugguun yhteisö. Suloisissa pastellin hattaraisissa tai raikkaan värikkäissä kuvissa sulostuttavat asiakkaiden lapset.

Gugguu

Gugguu

Tapahtumia ja kansainvälistymistä

Merkittävässä roolissa Gugguuta ovat erilaiset tapahtumat, ja pop-up-tapahtumia onkin järjestetty kymmeniä kertoja ympäri Suomea. Visuaalisesti näyttävät lanseeraustilaisuudet inspiroivat vanhempia, ja erilaisissa asiakasilloissa ja tapahtumissa on luotu ystävyyssuhteita brändin ensimetreiltä lähtien.

 

Gugguu tähtää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kansainvälisille markkinoille ja jalansijaa onkin saatu jo erityisesti Virossa, Norjassa ja Ruotsissa! Gugguun kunnianhimoinen visio on olla yksi johtavista vastuullisen lastenmuodin toimijoista maailmassa.

Gugguu

Gugguu

Teksti: Kirsi-Maria Tölli
Kuvat: Eveliina Mustonen