Kauneus  — 8.9.2021

Luksusbrändi Byredon meikkimallisto haluaa inspiroida luovuuteen

Ben Gorham perusti tuoksuistaan tunnetun Byredon Tukholmassa vuonna 2006 ilman aiempaa kokemusta kosmetiikasta. Asiantuntijoiden avustuksella syntyi tunteista ammentava tuoksujen edelläkävijä, jonka tavoitteena on tehdä muistoista ja tunteista konkreettisia tuotteita ja elämyksiä.

Byredon tuotteet sisältävät laadukkaimpia mahdollisia raaka-aineita viimeistellyissä design-pakkauksissa. Luovuudella brändi pyrkii kehittämään ajattomia ja merkityksellisiä tuotteita inspiroimaan ihmisiä ja elämäntyylejä.

 

Yli 40 eri maassa myytävän Byredon tuotteisiin kuuluvat tuoksujen lisäksi kodin tuotteet ja nyt myös meikit. ”Kun aloin tutustua kauneusmaailmaan tarkemmin, huomasin että suurin osa siitä pohjautuu konservatiivisiin ja perinteisiin arvoihin. Ajattelin, että mehän voimme tehdä tämän eri tavalla – sillä loppupeleissä kauneus on katsojan silmässä ja Byredo Makeup haluaa ilmentää juuri tätä”, kertoo Ben Gorham

 

Byredon ja brittiläisen meikkitaiteilija Isamaya Ffrenchin kanssa yhteistyössä luotu meikkimallisto ei halua ohjeistaa miten tuotteita tulisi käyttää, vaan inspiroida käyttäjiään luovuuteen. Useat monikäyttöiset tuotteet mahdollistavat sen, että niitä voi käyttää haluamallaan tavalla – silmillä, huulilla tai poskilla. Gorham vastaa itse pakkaussuunnittelusta, joka on brändille uskollisella tavalla silmiä hivelevän tyylikästä.

 

Byredo-meikit on pääosin valmistettu puhtaista, luonnonmukaisista raaka-aineista, käytettävyyttä ja viimeisimpiä teknologisia uudistuksia unohtamatta. Nämä meikkituotteet elävät, liikkuvat ja hengittävät käyttäjänsä tahdissa. 

 

Löydät uudet Byredon meikkituotteet ensimmäisenä koko Suomessa vain Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalosta.

BEN GORHAM 

– Intialaisen äidin ja kanadalaisen isän poika syntyi Tukholmassa ja varttui Torontossa sekä New Yorkissa 

– Pelasi nuorena koripalloa yliopistossa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa 

– Valmistui Tukholmassa taidekoulusta, mutta päätyi sattuman kaupalla luomaan tuoksuja eikä maalauksia 

– Tutustui parfymööri Pierre Wulffin kautta Jerome Epinetteen ja Olivia Jiacobettiin, jotka auttoivat häntä luomaan hänen ensimmäisen tuoksunsa vuonna 2004 

– Neljän uuden tuoksun voimin hän perusti Byredon vuonna 2006 

– Tunnetaan myös persoonallisesta tyylistään ja taiteestaan 

Byredo-tuotteet 

 

Lue lisää Byredosta:
Byredo-tuoksut syntyvät tunteista