Muoti  — 12.3.2022

Näin hankit lapselle sopivat kengät

Vuodenaikojen vaihtumiset ovat erityisesti niitä hetkiä, jolloin monet vanhemmat havahtuvat konkreettisesti lastensa kasvamiseen, kun kengät ovat käyneet auttamattomasti liian pieniksi. Lapsi itse ei kuitenkaan osaa sanoa, onko kenkä oikean kokoinen. Vinkkiemme avulla löydät juuri lapsen jalkaan ja tarpeisiin sopivat kengät.

Aika ennen kouluikää on ratkaisevan tärkeää jalan lihasten ja jänteiden kehittymisen kannalta. Pohja terveille jaloille luodaan jo lapsuudessa. Lapsena väärin valitun kengän mukaan muotoutuvat jalat voivat aiheuttaa pitkäaikaisia vaivoja, kuten jalkojen kaaren madaltumista, vaivasenluita ja vasaravarpaita sekä alaselkäkipuja.

Varmista kengän oikea koko mittaamalla

Lasten jalat kasvavat todella nopeasti ja sykäyksittäin, minkä vuoksi lasten jalkojen pituus sekä leveys olisi suositeltavaa mitata kahdeksan viikon välein. Esimerkiksi kaksivuotiaaksi asti lapsen jalka kasvaa noin 20 mm vuodessa ja vielä 4–6 vuotiaanakin 10 mm vuodessa eli 2–3 kengännumeroa. Vasta 7–9-vuotiaana lapsen jalan hermosto on kehittynyt niin, että lapsi osaa itse sanoa, jos kenkä ei ole sopiva.

 

Valmistajien kokomerkinnät saattavat vaihdella, joten oikea koko kannattaa varmistaa mittaamalla. Helpoiten koon saa mitattua, jos kengässä on irrotettava pohjallinen. Irrota pohjalliset ja pyydä lasta seisomaan paino molemmilla jaloilla pohjallisten päälle. Molempien jalkojen mittaaminen kannattaa, koska jalat voivat kasvaa eri tahtiin. Aseta kantapää kohdalleen ja katso, että kärkeen jää noin 1,5 cm kasvu- ja käyntivaraa. Talvikengässä varaa voi jäädä noin 2 cm, koska kengässä tulisi olla tilaa myös paksummalle sukalle. Kengän kärjessä on oltava tilaa myös korkeussuunnassa.

Käytännölliset kengät lapsen touhuihin

VEDENKESTÄVÄT JA PESTÄVÄT

 

Toisin kuin vesilätäköt kiertävillä aikuisilla, lapsilla leikkisät askeleet hakeutuvat usein lätäköihin ja lumikasoihin. Siksi lasten kengissä vedenkestävät materiaalit ja pesumahdollisuus ovat tärkeitä. Pohjoismaisiin sääolosuhteisiin vettähylkivä Gore-Tex on mukava ja helppohoitoinen valinta, sillä Gore-Tex-jalkineista lian voi pyyhkiä kostealla liinalla. Erityisesti kesäkauden kengistä monet kenkämallit ovat myös konepestäviä. Materiaalin kestävyyttä ja vettähylkivyyttä voi lisätä myös suihkutettavilla kyllästeillä.

PITÄVÄ JA TAIPUISA POHJA

 

Pohjoismaiset sääolosuhteet asettavat omat haasteensa myös meneväisen lapsen kengänpohjan pitävyydelle. Pitävällä kuvioinnilla varustettu kumipohja pitää liukkaillakin keleillä parhaiten. Välipohjassa paras materiaali vaimentaa tarpeeksi, hyviä valintoja ovat esimerkiksi EVA-vaahtomuovi tai luonnonkumi.

 

Lasten jalat eivät ole kuin pienikokoiset aikuisten jalat, vaan ne ovat suurimmaksi osaksi pehmeää rustoa. Kengän pitää joustaa ja tukea pehmeää kasvavaa jalkaa. Valitse kenkä, joka on täysin jäykkä ainoastaan kannasta. Päkiän kohdan ja varpaiden tulee olla niin taipuisa, että lapsi pystyy varvastamaan kengät jalassaan.

HENGITTÄVÄT

 

Lapsen touhuissa myös materiaalin hengittävyys on tärkeää. Vauhtiveijarin menossa jalat voivat hikoilla jopa 2 cl per jalka. Gore-Tex-kalvo huolehtii tällöin myös kosteuden poistumisesta. Myös irrotettava sisäpohjallinen helpottaa kuivattamista.

 

Hengittävien materiaalin lisäksi oikeanlainen sukka on tärkeä. Gore-Tex-kenkiin ei kannata laittaa kosteutta keräävää ja sitä kengän rakenteisiin siirtävää puuvillaista sukkaa. Parempi valinta ovat tekokuituiset tai villaa ja tekokuituja yhdistävät sukat.

HELPOSTI PUETTAVAT

 

Jos lasten jalat eivät ole kuin aikuisilla, niin eivät ole sormetkaan. Lasten hienomotoriikka on myös kehittymisvaiheessa, joten kenkien kiinnitystapa kannattaa valita lapsen taitojen mukaan. Lapsen mukaan kannattaa valita tarrakiinnitys tai pikanauhat.

Kengät ensimmäisiin askeliin

Lapselle paljain jaloin tai sukkasiltaan kävely on parasta kävelemään opeteltaessa, jotta lihakset ja jänteet kehittyvät oikein. Kun lapsen askel on niin varma, että hän haluaa liikkua myös ulkona jalkaisin, on kenkiin siirtyminen ajankohtaista. Toki kenkien käyttöä kannattaa harjoitella jo ennen tätä. Optimaalisesti tuetut ensiaskelkengät ovat paras valinta siihen asti, kunnes lapsen kävely on varmaa. Useimmiten askel on tarpeeksi vahva ensiaskelkengistä luopumiseen koosta 26 alkaen.