Juuri nyt  — 3.5.2022

Yhdessä Itämeren hyväksi

160-vuotisjuhlan kunniaksi Stockmann käynnisti keräyksen meille kaikille tärkeän Itämeren suojelemiseksi.

Itämeri-keräys on yksi osa Stockmannin laajaa vastuullisuustyötä, kertoo viestinnästä, vastuullisuudesta ja sijoittajasuhteista vastaava johtaja Henna Tuominen.

Itämeri yhdistää Stockmannin työntekijöitä ja asiakkaita: yhteensä kahdeksan tavarataloa ja verkkokauppa palvelevat niin Suomessa, Virossa kuin Latviassa.

 

”Itämeren ympärillä asutaan ja lomaillaan. Sen aalloilla kulkee myös tavaratalon rahtiliikenne”, kuvailee Stockmannilla viestinnästä, vastuullisuudesta ja sijoittajasuhteista vastaava johtaja Henna Tuominen.

 

”Haluamme, että Itämeri on tulevaisuudessakin ilonamme – ja nykyistä puhtaampana.”

 

Tavoitteen toteuttamiseksi Stockmann on yhdistänyt voimansa John Nurmisen Säätiön kanssa, joka on tehnyt konkreettista työtä Itämeren puolesta jo kolmen vuosikymmenen ajan.

”Stockmannin vastuullisuustyön keskiössä on pitkään ollut hiilijalanjäljen pienentäminen. Terve meri on tärkeä hiilinielu, ja siksikin tämä yhteistyö tuntuu luontevalta.”

 

Vuoden mittaisen hyväntekeväisyyshankkeen ensimmäinen askel on Itämeri-keräyksen käynnistäminen. 160-vuotisjuhliaan viettävä Stockmann on esittänyt sidosryhmilleen toiveen osoittaa mahdolliset muistamiset lahjoituksina John Nurmisen Säätiölle. Keräys on voimassa vuoden 2022 ajan.

 

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on palkittu tiedonvälittäjä ja konkreettisten Itämeren puhdistushankkeiden toteuttaja.

 

 

AUTA ITÄMERTA OSALLISTUMALLA KERÄYKSEEN

 

Tili: FI06 1214 3000 1122 96

Maksun saaja: John Nurmisen Säätiö

Viite: 22000 00727

Itämeri

Ainutlaatuinen Itämeri

  • Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Liettuan, Latvian, Viron ja Venäjän välissä oleva pieni ja matala meri.

 

  • Vesi on sekoitus suolaista valtamerivettä ja jokien tuomaa makeaa vettä.

 

  • Vakavin ongelma on rehevöityminen, joka aiheuttaa sinilevälauttoja ja merenpohjan happikatoa.

 

  • Jokainen meistä voi osallistua Itämeren suojeluun kierrättämällä, suosimalla Itämeriystävällistä ruokavaliota ja vähentämällä päästöjä ja energiankulutusta.

 

Teksti: Johanna Rämö
Kuvat: Jukka Nurminen ja Stockmann