Juuri nyt  — 10.2.2016

Tomaattikeitto hellii sydäntäsi

Tomaattikeitto on helppo, maukas ja edullinen arkiruoka – mutta tiesitkö, että se voi tehdä hyvää myös sydämellesi? Tomaattien sisältämä karotenoidi, lykopeeni, pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Erityisen hyvin lykopeeni imeytyy elimistöön kypsennetyistä, öljyä sisältävistä ruoista, kuten keitoista ja kastikkeista.

Paahdettu tomaattikeitto

Neljälle

 

1,5 kg erilaisia tomaatteja
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
1 rkl balsamiviinietikkaa
5 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
1 prk Chavroux-tuorevuohenjuustoa

 

Tarjoiluun:
200 g raejuustoa
1 ruukku basilikaa
tuoretta täysjyväleipää

 

1. Lämmitä uuni 225-asteiseksi.
2. Puolita tomaatit, isommat tomaatit voit leikata lohkoiksi. Murskaa valkosipulinkynnet kevyesti ja leikkaa sipuli lohkoiksi. Leikkaa chili
pituussuuntaisesti ja poista siemenet, hienonna.
3. Levitä ainekset pellille ja kaada pintaan öljy, sokeri, suolaa ja mustapippuria. Kääntele kasviksia, jotta ne maustuvat kauttaaltaan.
4. Paahda kasviksia uunissa, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja tomaatit ovat muhjuuntuneet.
5. Lisää kasvikset ja vesi kattilaan, soseuta sauvasekoittimella. Lämmitä kiehuvaksi. Lisää balsamiviinietikka ja Chavroux-juusto.
6. Tarjoile raejuuston, basilikasilpun ja tuoreen leivän kanssa.

 

Teimme sen helpoksi! Löydät tämän reseptin ainekset ja ohjeet Herkusta viikon 19 ajan kätevästi yhteen pisteeseen koottuna.