Juuri nyt  — 11.5.2017

Kippistä kesälle mocktail-juhlilla

Tänä kesänä herkutellaan raikkailla mocktaileilla, eli alkoholittomilla cocktaileilla. Kata pöytä kauniisti ja sekoita herkulliset hellejuomat reseptiemme avulla.

Onnistuneet juhlat vaativat hieman etukäteissuunnittelua, jotta kenenkään ei tarvitse hääriä pitkiä aikoja keittiössä kesken illanvieton. Tarjoilu sujuu jouhevasti, kun koristelet lasit marjoilla, hedelmillä ja yrteillä jo etukäteen. Voit valmistaa juoman valmiiksi isoon kannuun jääkaappiin ja vieraiden saapuessa laseihin lisäät vain jääpalat ja pillit. Kattauksesta tulee rento, kun yhdistelet erilaisia, mutta samankokoisia laseja keskenään. Matalat lasit toimivat ulkotiloissa parhaiten, sillä ne eivät kaadu helposti. Värikkäät pahvipillit ja koristenauhat lisäävät kattaukseen persoonallisuutta ja ovat erityisesti pienten vieraiden mieleen.

Pue terassi juhlaan ulkovaloin, lämmittävin viltein ja tuorein kukkasin. Viimeistele juhlatunnelma suunnittelemalla teemaan sopiva soittolista ja järjestelemällä istuimet toimiviksi seurusteluryppäiksi. On aika kippistää kesälle!

Kesäinen alkoholiton minttucocktail

Valmistusaika: 15 min
Vaikeusaste: helppo
Ei voi pakastaa

Valmistusaineet:
1 pieni kurkku,
4 kiivihedelmää, kuorittuna ja viipaloituna,
2 rkl hienosokeria,
4 isoa, mehukasta limettiä, 1 pieni kimppu tuoreita mintunlehtiä ilman varsia,
jääpaloja,
kylmää kivennäisvettä

Valmistus:
Kuori kurkusta pitkiä, ohuita suikaleita perunankuorimaveitsellä. Laita ne sivuun odottamaan. Laita kiivihedelmän viipaleet, sokeri, limettimehu ja muutama mintunlehti tehosekoittimeen. Sekoita kunnes seos on rakenteeltaan pehmeää. Täytä neljä lasia jääpaloilla. Jaa kiivihedelmäseos laseihin, kaada päälle kivennäisvettä ja sekoita varovaisesti. Koristele cocktailit ohuilla kurkunsuikaleilla sekä mintunlehdillä ja tarjoile.

Raikas alkoholiton marjacocktail

Valmistusaika: 20 min
Jäähdytysaika: 4 tuntia
Vaikeusaste: keskitaso
Ei voi pakastaa

Valmistusaineet:
 300 g punaherukoita, 140 g vadelmia, 100 ml vettä,
150 g hienosokeria, 1,5 rkl sitruunamehua,
jääpaloja, kylmää kivennäisvettä

Valmistus:
Soseuta punaherukat ja vadelmat tehosekoittimessa ja lisää 50 ml vettä. Siivilöi sose siivilän läpi kulhoon. Yhdistä loput 50 ml vettä ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Kuumenna keskilämmöllä kunnes sokeri on sulanut. Keitä sulanutta sokeriliuosta vielä minuutti sekoittamatta. Ota seos pois lämmöltä ja lisää marjasose ja sitruunamehu. Peitä seos ja laita se jääkaappiin noin neljäksi tunniksi. Rakenna cocktailit laittamalla 2 rkl marja- ja sokeriseosta lasien pohjalle. Lisää jääpalat, kaada päälle kivennäisvettä ja sekoita varovaisesti. Koristele punaherukkatertuilla.