Muoti  — 17.10.2016

HETKIÄ STOCKALLA: TESTISSÄ TAVARATALON MUOTIPALVELU

Tiia Tuunainen ja Emmi Leppik ovat olleet Stockan kantiksia koko aikuisikänsä. Ystävykset kokeilivat ensimmäistä kertaa Muotipalvelua ja kävivät Personal Shopper Katja Niemisen luona päivittämässä työ- ja vapaa-ajan pukeutumista syksyyn.

EMMI LEPPIK, KANTIS VUODESTA 2004

”Myin vähän aikaa sitten kaksi kolmannesta vaatteistani pois, koska turhan tavaran määrä alkoi ahdistaa minua. Haluan tilalle laadukkaita ja aikaa kestäviä vaatteita, sillä töissä minun on hyvä olla klassisen tyylikäs.

emmi leppik

Muotipalvelussa tuli erityinen fiilis. Onhan se nyt hienoa, että joku keskittyy pelkästään minuun ja toiveisiini! Parasta oli, että Katja tajuaa mittasuhteet, värit ja kokonaisuudet ja kertoi rehellisesti, mitkä vaatteet sopivat minulle. Olen pienikokoinen, ja ylä- ja alakroppani ovat vähän eri paria. Kavereilla ei ole pokkaa eikä osaamista sanoa suoraan, että älä nyt ainakaan tuota osta.

 

Olen kasvanut Stockan kantikseksi. Äidiltä ja mummilta juurtui lapsena päähän ajatus, että jos jotain ei löydy täältä, sitä ei löydy mistään. Jos minun pitää ostaa jotakin isompaa, kuten viimeksi keittiön tuolit, tulen ensimmäiseksi tsekkaamaan valikoiman tänne. Ostin tuolit sitten verkkokaupasta ja ajoin parkkihalliin työpäivän päätteeksi noutamaan ne. Stockan kundit nostivat tuolit tavaratilaan ja ajoin kotiin. Tällaisilla asioilla on minulle väliä – ei tarvitse kökkiä odottelemassa.”

tiia tuunainen

TIIA TUUNAINEN, KANTIS VUODESTA 2005

”En tiedä, miksi kokeilen muotipalvelua vasta nyt, vaikka olen ollut kantis ikuisuuden! Miksen ole aina ostanut vaatteitani näin? Katja osasi ammattilaisena napata toiveeni ja etsi minulle rekillisen vaatteita valmiiksi. Minun tarvitsi vain sovitella, valita parhaat ja marssia kassalle. Mikä ajansäästö! Tykkään siitä, että saan valmiita, mietittyjä asukokonaisuuksia.

 

Katjan valitsemista vaatteista innostuin erityisesti uudesta Victoria Beckhamin mallistosta ja Kenzon asusteista. Myös Balmuirin huivit ja pipot ovat syksyn suosikkejani.

Olemme Emmin kanssa parhaat ystävät ja jaamme vaatekaapinkin, vaikka olemme asuneet pitkiä jaksoja myös eri maissa. Vaatteet, jotka minä ostan, päätyvät jossain vaiheessa Emmin vaatteiksi ja toisinpäin, koska shoppailemme myös toistemme kaapeilla.”

PERSONAL SHOPPER KATJA NIEMINEN

”Muotipalvelussa käy hyvin erilaisia asiakkaita, esimerkiksi kiireisiä bisnesnaisia ja perhevapaalta töihin palaavia äitejä. Moni kokee, että palvelun kautta ostosten tekeminen säästää aikaa. Useat asiakkaat kaipaavat apua myös siksi, että eivät tahdo löytää itse omalle vartalotyypille mittasuhteiltaan oikeanlaisia vaatteita.

 

Jotkut käyvät luonani useita kertoja vuodessa, koska tämä on mukava tapa tehdä ostoksia: pääset rauhallisiin tiloihin myymälän ulkopuolelle, valikoima on valmiina soviteltavaksesi ja voit ostaa muotipalvelun kassalla haluamasi vaatteet. Olen työskennellyt Helsingin tavaratalon muotineuvojana 11 vuotta, ja olemme päässeet juhlistamaan yhteistä taivalta muutaman pitkäaikaisimman asiakkaani kanssa, jotka ovat käyneet luonani alusta saakka.”

MUOTIPALVELU ON SINULLE

Muotipalvelumme uudistuu syksyn aikana, kun kehitämme uusia ja monipuolisempia palvelukokonaisuuksia. Uudistuksia on luvassa muodin lisäksi myös kodin ja kosmetiikan alueilla.

 

First- ja Exclusive-asiakkaat saavat käyttää Muotipalvelua veloituksetta, muille kantiksille hinta on 20 euroa.

 

Muotipalvelu on käytössäsi Helsingin keskustan, Itäkeskuksen, Tapiolan, Jumbon, Turun, Tampereen ja Oulun tavarataloissamme.

 

Muotipalvelun lisäksi Stocka tarjoaa sinulle paljon muitakin palveluja.

 

Tutustu palveluihin

TIIA JA EMMI VALITSIVAT SUOSIKKINSA LOKAKUUN KANTISTUOTTEISTA

Beuer, kirkasvalolaite. ”Olen maailman huonoin herääjä, ja pitkät torkutukset kuuluvat sitkeästi aamurutiineihini. Iso kuppi kahvia ja aamiainen lampun alla tuovat helpotusta pimeisiin aamuihin.”

 

Forme, pikselimatto. ”Luonnon materiaaleista valmistettu suomalainen designmatto. Minulla on mieheni kanssa muutto edessä – ja kodin sisustuksen päivittäminen samalla.”

 

Tiger of Sweden, puku. ”Ehdoton klassikko. Laadukas, tyylikäs ja ajaton työpuku, jollainen kaapistani vielä puuttuu.”

 

Filippa K, mekko. ”Tyylikäs työasu, joka taipuu asusteilla ja korkkareilla myös tuleviin syksyn juhliin.”