Miesten Muoti  — 20.5.2017

Ted Bakerin Marko Nieminen: ”Myymme vaatteiden lisäksi tunteita”

ACC3SS Oy:n Toimitusjohtaja Marko Nieminen haluaa tehdä jokaisesta Ted Bakerin shopista elämyksen. Stockmannin juttusarja esittelee muodin ja kauneuden vahvoja vaikuttajia.

Marko Niemisellä on yli 25 vuoden kokemus muotibisneksestä ja 15 hengen tiimi. ACC3SS Oy maahantuo brittiläistä designer-merkkiä Ted Bakeria. Myynti käsittää Suomen lisäksi Baltian maat, Ruotsin, Venäjän ja Bulgarian.

 

ACC3SS Oy:n toimitusjohtaja Marko Nieminen on niitä muodin vahvoja vaikuttajia, jotka tunnetaan alalla, mutta ei juuri sen ulkopuolella.

 

Nieminen on työskennellyt Ted Bakerin parissa vuodesta 2009. Edelleen brändin maailma jaksaa ilahduttaa.

”Ted Baker on perustajansa alter ego, ja brändiin on laitettu mukaan brittihuumoria”, Nieminen kertoo.

 

Se näkyy pieninä yksityiskohtina: vaatteiden vuorissa voi olla kartta paikoista, joissa Ted Baker on seikkaillut, pesulapuissa sloganeita, kengän pohjissa hauskoja printtejä.

 

”Myymme paljon muutakin kuin housuja jalkaan: haluamme tuoda asiakkaille mukavia tunteita ja hymyn huulile.”

OSTOSPAIKALLA ON VÄLIÄ       

Millaisia projekteja olet vetänyt viime aikoina?

 

”Tänä vuonna rakennamme kuusi uutta Ted Bakerin shop-in-shopia, joista viisi Stockmanneille. Ideana on, että ostokokemus on elämys muutenkin kuin vaatteen ostamisen kautta. Monet menevät Ted Bakerin kauppoihin katsomaan, mitä hauskaa siellä on. Kaikki myymälät ovat erilaisia, ja vaikutteita otetaan maasta, jossa ollaan: erilaisia grafiikoita, somisteita ja fiiliksiä tuovia ominaisuuksia. Tavoitteena on, että asiakkaat tulevat kivijalkakauppaan viihtymään, sillä ostoympäristö tuo brändin ajatuksen ja fiiliksen parhaiten esille.”

 

Miten tyylisi on kehittynyt Ted Bakerin myötä?

 

”Väkisinkin maku muuttuu siihen suuntaan, mitä merkkejä esittelee. Vaikka en enää juokse hurjien muotiluomusten perässä, värit ja elementit päivittyvät sesonkien mukaan. Ted Bakerilta löytyy modernia herrasmiespukeutumista, josta pidän. Olen huomannut, että nykyään myös nuoret miehet kyselevät pikkutakkeja ja chelsea bootseja.”

SINNIKKYYS PALKITAAN

Miten muotiala on muuttunut vuosien varrella?

 

”25 vuodessa ala on muuttunut huikeasti. Ennen kaupankäynti oli suoraviivaisempaa, ostettiin tuotteita mitä oli tarjolla. Nykyään on paljon vaihtoehtoja Maailmalla ja asiakkaat tietoisia niistä. Tieto kulkee nopeasti, ja ihmiset haluavat nopeasti kaiken. Vaatteiden keskihinta on pudonnut aika hurjasti isojen halpavaateketjujen mukana ja tämä on aika huono suunta. Kaikki ymmärtävät että todella edullisen hinnan takana on useimmiten jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

 

Luulen että old schooliin ollaan kuitenkin palaamassa. Ruokakin on hyvää, kun se on lähellä tuotettu. Uskon ja toivon, että sama trendi tulee myös vaatteisiin, etteivät vain pikavaateketjut valtaa maailmaa.”

 

Mitä neuvoja antaisit heille, jotka ovat kiinnostuneita työstä muodin parissa?

 

”Sinnikkyys on tärkein ominaisuus. Alalle on vaikea päästä, eikä työpaikkoja ole paljon. Työnantajat aina toivovat, että hakijat tuntisivat jo alaa, mutta miten voisi tuntea, jos vasta aloittaa? On siis pakko aloittaa pohjalta ja olla sinnikäs.”

KERRO SE ASUSTEELLA

Paras tyylivinkkisi?

 

”Asusteet ovat tyylin piste i:n päälle. Niillä voi päivittää, viimeistellä ja muuttaa tyyliä. Miehen tyyli näyttää paljon viimeistellymmältä ja puetummalta, jos hän on pukenut hanskat ja kaulaliinan. Tyyliä voi kohottaa kohtuuhinnallakin. Huivit ovat hyvä esimerkki, niihin on tullut paljon värejä ja vaihtelua. Ted Bakerilta löytyy myös hauskoja kalvosinnappeja.”

 

Mikä on lempituotteesi Ted Bakerin valikoimasta?

 

”Tedillä on älyttömän makeita villakangastakkeja. Ne ovat klassisia mutta muotokieleltään trendikkäitä. Sellainen päällä tulee heti puettu fiilis.

Yksi suosikeistani on villakangaskipparitakki, joka löytyy aina mallistosta. Sen yksityiskohdat ja muotokieli vain päivittyvät sesongin mukaan.”

Seuraava artikkeli