Naisten Muoti  — 19.1.2017

Balmuirin Heidi Jaaran opit: Tämä on työ, jossa itken ilosta

Laadukkaista luonnonmateriaaleista tunnetun Balmuirin perustaja Heidi Jaara kertoo, mitä on oppinut työelämästä, muodista ja itsestään. Stockmannin uusi juttusarja esittelee suomalaisen muodin ja kauneuden vahvoja naisia.

1. Etsi ympärillesi ihmisiä, joita yhdistää palava kunnianhimo.

”Työelämästä olen oppinut sen, että on tärkeää löytää intohimonsa. Minulla se liittyy ennen kaikkea laadukkaiden materiaalien tuntuun. Balmuir on syntynyt tästä intohimosta. Sitä tunnetta odotamme koko porukaltamme. Siksi valitsemme tarkasti työntekijämme. Näen, että jokaisessa heissä on ‘sitä jotain’, mutta myös potentiaalia ylittää itsensä. On huikaisevaa nähdä, kun ihminen puhkeaa parhaimpaansa.

 

Meidän noin kolmenkymmenen hengen porukalla on hyvin ainutlaatuinen henki. Siitä me kaikki pidämme lujasti kiinni. Kymmeneen vuoteen meillä ei ole ollut työpaikkaa avoimesti auki, vaan oikeat ihmiset ovat löytyneet muuta kautta. Useimmat meistä tulevat aivan toiselta alalta, mutta kaikkia meitä yhdistää sama palava kunnianhimo. Kaikki tuotteemme on rakkaudella tehtyjä.

 

Laatu, luotettavuus, joustavuus ja aitous. Mielestäni Balmuirin arvot näkyvät kaikessa tekemisessämme. Me valitsemme tarkkaan, kenen kanssa teemme valmistusyhteistyötä. Kaikki kumppanimme ovat perheomisteisia yrityksiä ja suurimman osan materiaaleista ostamme Euroopasta. Suomessa ompelemme muun muassa pipoja ja koristetyynyjä. Eettisyys on meille kaiken peruslähtökohta.

 

Olen myös oppinut, että jos haluaa elää omannäköistä elämää, riskejä täytyy ottaa. Mitään ei tule tarjottimella. Ajattelen, että se menestyy, joka on sitkein ja jolla on sitkein lähipiiri. Kuoppaiseen tiehen on hyvä varautua, eikä yritys välttämättä onnistu ensimmäisellä tai toisella kerralla. Toisaalta ajattelen myös, että maapallo on aika pieni ja moni hullukin idea on toteutunut. Tämä on ensimmäinen työ, jossa itken ilosta.”

2. Luonnonkosmetiikasta ei ole takaisin paluuta.

”Suunnittelemme aina monta sesonkia eteenpäin ja tutkimme useita trendianalyyseja. Aidot luonnonmateriaalit tulevat ilokseni olemaan yhä suositumpia trendejä. Se liittyy varmasti siihen, että ihmiset ovat entistäkin tietoisempia ja vaativat tuotteilta yhä enemmän. Siihen tarpeeseen Balmuirkin vastaa.

 

Olen erityisen tarkka materiaalien aitoudesta, niiden alkuperästä ja siitä, että ne todella tuntuvat hyvältä ihoa vasten. Olemme olleet rahoittamassa muutaman valmistajamme yritystä, joten tiedämme tarkasti, mistä materiaalimme tulevat. Olen hurahtanut sekä luonnonmateriaaleihin että luonnonkosmetiikkaan – kun niitä kerran kokeilee, takaisin ei ole paluuta.

 

En alun perin suunnitellut perustavani luksusbrändiä, vaan sellaisia tuotteita, joita itse haluaisin käyttää. Olen perinyt äidiltäni intohimon laadukkaisiin kankaisiin ja hyviin villoihin, ja käsityöperinne asuu minussa syvällä. Haaveilin pitkään omasta yrityksestä ja keräsin ideoita pieneen muistikirjaani, kun reissasin pitkin maailmaa Nokia-vuosinani. Ilman sen ajan kansainvälistä kokemusta tuskin Balmuirkaan olisi näin kansainvälinen.

 

Meidän tuotteissamme on paljon tunnetta mukana. Kun uusi tuote näkee päivänvalon, koko porukallamme menee iho innostuksesta kananlihalle. Meillä tuotekehitys perustuu elävään elämään ja siihen jatkuvaan filmiin, joka mielessäni pyörii. Elämässäni on ollut hyvin vaikeita ajanjaksoja, niiden voittamisen jälkeen minulle on syntynyt hirmuinen tarve luoda uutta.”

3. Jos ei pysty itse kasvamaan, ei yrityskään kasva.

”Mitä olen oppinut itsestäni? Suurin oppini on ollut oma henkilökohtainen kasvuni. Uskon, että jos yrittäjä ei pysty kasvamaan, yrityskään ei pysty kasvamaan. Olen joutunut kohtaamaan itseni armottoman rehellisesti, käymään läpi heikkouksiani ja vahvuuksiani. Helppoa se ei ole ollut, mutta niiden kasvukipujen ansiosta olen löytänyt myös voimavarani ja luovuuteni.

 

Kasvaminen työntekijästä työnantajaksi on ollut haasteellista. Johtajana sitä on aivan toisella tapaa vastuussa asioista. Asetan myös itselleni aikamoisia paineita ja tähtään aina vain korkeammalle. Olen miehelleni ikuisesti kiitollinen kaikesta tuesta Balmuirin ja oman kehitykseni tukijana. Olen myös ymmärtänyt, että minun tarvitsee ensin itse tehdä itseni onnelliseksi, jotta myös muut ympärilläni voivat olla onnellisia. Se on ollut käänteentekevä oppi.

 

Aika ajoin on myös hyvä tehdä oman elämän inventaari – kysyä itseltä, tekeekö sitä mitä aidosti haluaa. Viettääkö aikaa sellaisessa seurassa, jossa viihtyy. Asetan itselleni tavoitteita ja mietin, mitä asioita kehitän itsessäni tänä vuonna, mitä ensi vuonna. Siihen pohdiskeluun auttavat parhaiten metsässä samoilu ja täysrauha, ne palauttavat taas yhteyden itseeni.

 

Perheeni on minulle kaikkein tärkein asia. Asumme Kempeleessä keskellä peltoa ja ilman televisiota. Siellä me lataamme yhdessä akkujamme. Työ- ja perhe-elämän yhdistäminen on haasteellista, muttei mahdotonta. Perhe ja lastenhoitaja kulkevat usein mukanani, mutta paljon tulee myös karsittua menoja. Osallistun vain tilaisuuksiin, jotka jollakin tapaa aidosti rikastuttavat elämääni. Tällainen ajattelu karsii turhat menot pois ja auttaa löytämään balanssin.”

Heidi Jaaran lempilapsi: Ihana Helsinki-huivi

Mikä on Heidi Jaaran oma suosikki Balmuirin mallistosta? Jaara kertoo olevansa koukussa erityisesti 100-prosenttista kašmiria olevaan Helsinki-huiviin.
“Sellainen löytyy myös George Clooneylta ja Tina Turnerilta. Kanniskelen myös oman merkin pellavalakanoita ja pyyhkeitä reissuillani mukana, niin tottunut olen niiden ihaniin materiaaleihin.”

Seuraava artikkeli